Trevianin markkinanäkemys 2024
Trevian on julkaissut markkinanäkemyksen, joka heijastaa meidän näkemyksiämme ja arvioitamme Suomen kiinteistömarkkinoiden kehityksestä. Markkinanäkemys perustuu markkinatietoihin, meidän omassa liiketoiminnassa näkyviin trendeihin ja meidän pitkäaikaiseen kokemukseen kiinteistöalalla.
”Ennen inflaation kiihtymistä Suomessa on ostettu kohteita jopa 3 %:n tuottovaatimustasolla. Korkotason nousun jälkeen ei luonnollisesti ole ollut mahdollista toimia sen kaltaisilla oletuksilla. Kiinteistökauppaa käytiinkin viime vuonna vain lähinnä sellaisilla kohteilla, joissa myyjällä oli vahva paine myydä. Paine kohdistui erityisesti erikoissijoitusrahastoihin, joissa viime vuoden aikana lunastukset ylittivät merkintöjen määrän ensi kertaa niiden olemassaolon aikana. Osittain myyntipaine on johtunut myös erääntyvien lainojen uudelleenrahoituksesta tai yksinkertaisesti siitä, että suljettu rahasto on ollut päättymässä.”
Lue kompakti markkinanäkemys kokonaisuudessaan, lataa alta.
Vuoden 2024 seuraava markkinanäkemys julkaistaan elokuussa.
Trevian Asset Management on suomalainen, avainhenkilöidensä omistama kaupallisiin kiinteistöihin ja asuntoihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö. Tarjoamme täyden palvelun varainhoitoa ja strukturoituja sijoituspalveluita sijoituksen koko elinkaaren ajalle. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan 1,2 miljardin euron kiinteistövarallisuus. www.trevian.fi
News and blog
Trevianin markkinanäkemys kiinteistöalasta vuonna 2025: Suomen kiinnostavuus suuren luokan infrastruktuurihankkeissa nousee entisestään
Trevianin vuosi 2024 – kova työ, uudistuminen ja innovatiivisuus tuottivat onnistumisia usealla kiinteistöliiketoiminnan sektorilla
Trevian lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin joulukeräykseen
ELIXIAn pääkonttori siirtyy Trevianin hallinnoiman Moven tiloihin Helsingissä – vuokrausaste noussut etätyöbuumista huolimatta
Instrumentarium avasi uudistetun lippulaivamyymälän Trevianin hallinnoimaan Aleksi 15 -arvokiinteistöön
Ravintola Jason tuo uusia makuja ja unohtumattomia elämyksiä Erottaja2:n ravintolatarjontaan Helsingissä
Trevian laajentaa liiketoimintaansa infrastruktuurihankkeisiin datakeskuksista alkaen
Agoren kauppakeskukset Revontuli, Lanterna ja Aapeli saavuttivat ympäristötehokkuuden BREEAM-sertifikaatin
Trevian Asset Management Oy:n organisaatiorakenne uudistuu
Trevianin markkinanäkemys kiinteistöalasta syksyllä 2024: Kiinteistöjen arvonlasku ja keskieurooppalaisten pankkien kilpailukykyisemmät rahoituskulut suosivat kansainvälisiä sijoittajia Suomen markkinalla
