25.08.2020 

/ Jaa

Nimityksiä Trevianissa

Kuluvan kesän aikana Trevian Asset Management Oy:ssa on tehty seuraavia nimityksiä: Kim Särs on nimitetty uuden liiketoiminta-alueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi, jonka jäseneksi liittyi myös liiketoimintajohtajaksi nimitetty Elisa Loitto. Antti Venermo on nimitetty Investment management -yksikössä tittelillä Head of Transactions.

Varatuomari Kim Särs nimitettiin 1.6.2020 alkaen Trevianin uuden liiketoiminta-alueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Ennen Treviania Kim on työskennellyt LähiTapiolassa 14 vuoden ajan. Vuodesta 2014 hän on toiminut vaihtoehtoisten rahastojen toimitusjohtajana ja ennen sitä kiinteistörahastojohtajana.

Trevian Kim Sars

Elisa Loitto on nimitetty liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.7.2020 alkaen. Loitto siirtyi uuteen tehtävään Portfolio Managerin paikalta. Ennen Trevianiin liittymistä hän toimi kiinteistöpäällikkönä KJ-Kiinteistöjohto Oy:ssä. Hänen aikaisempia työnantajiaan ovat mm. Corbel Oy. Elisalla on tutkinto Aalto-yliopiston kiinteistö-, suunnittelu- ja geoinformatiikan osastolta, lisäksi hän on suorittanut myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

Trevian Elisa Loitto

Antti Venermo nimitettiin Investment management -tiimiin tittelillä Head of Transactions 1.7.2020 alkaen. Hän siirtyi uuteen tehtävään liiketoimintajohtajan paikalta. Ennen Trevianiin liittymistä Antti on työskennellyt mm. LähiTapiolan kiinteistövarainhoidossa senioranalyytikkona sekä pienen kiinteistöalan konsulttiyrityksen toimitusjohtajana.

Trevian Antti Venermo