18.01.2021 

/ Jaa

Trevian konseptoi 30-vuotiaan Tampereen Tullintorin uusiksi – toteutus vuodessa

Vuonna 1991 kauppakeskuksena avattu Tullintori uudistetaan nykyisen omistajan, Agore Kiinteistöjen sekä manageerauksesta ja kehittämisestä vastaavan Trevian Asset Managementin johdolla. Mittava investointi kattaa Tullintorin toimisto- ja kauppakeskuskiinteistön uudistamisen nykyaikaiseksi Tullin alueen palvelukeskukseksi.

Liiketilojen osuutta vähennetään kahteen ja toimistojen kapasiteettia kasvatetaan neljään kerrokseen. Liike- ja toimitilakokoja muutetaan vastaamaan markkinakysyntää ja muuntojoustavuutta. Muutokset lisäävät kuitenkin määrällisesti liiketilapaikkoja, jonka myötä saadaan etenkin pienille ja paikallisille osaajille kaivattuja tiloja. Näin lisätään myös palveluita toimistokäyttäjille.

Tullintori havainnekuva sisältä

Remontti toteutetaan osin suojeltua rakennusta kunnioittaen, mutta se muuttaa Tullintoria huomattavasti visuaalisesti ja toiminnallisesti. Remontin laajuudesta huolimatta talon toimijoiden toiminta turvataan ja Tullintori pidetään auki koko remontin ajan. Tamperelaiset pääsevät seuraamaan muutoksia aitiopaikalta.

”Perusperiaate suunnittelussa on ollut, että kyseenalaistamme nykyiset kauppakeskusten toimintamallit ja toimistojen palvelukokonaisuudet. Tämä tulee näkymään vahvasti viestinnässä, markkinoinnissa sekä tavassamme toimia”, summaa Tullintorin kauppakeskuspäällikkö Merikukka Salmi.

Tullintorin konsepti ei tule kilpailemaan Tampereen muiden kauppakeskusten kanssa vaan siitä syntyy toimitilojen hybridi, johon yhdistyy vahvasti alueen kaupunkikulttuuri. Uusi konsepti tuo Tullintorille myös taidetta, tapahtumapuitteet ja yhteisöllisen toiminnan.

Tullintori sisältä havainnekuva

Havainnekuvat: BST-Arkkitehdit Oy
Lue lisää Tullintorin kehityshankkeesta aikaisemmasta tiedotteesta. 

Agore Kiinteistöt on vuonna 2017 perustettu täysin pohjoismaisomisteinen kiinteistösijoitusyhtiö. Agore investoi Suomen suurimpiin kasvukaupunkeihin erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja pyrkii tarjoamaan kohteissaan kaupunkien parhaat ydinkeskustojen kauppapaikat ja toimistotilat. Agoren toiminnan taustalla ovat vakaat omistajat – Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Elo, Ruotsin kansallinen eläkesäätiö Första AP-fonden ja Trevian Asset Management Oy. Yhtiön toimintaa hallinnoi Trevian Asset Management, jolla on Helsingin pääkonttorin lisäksi useita toimipisteitä eri puolilla maata, mikä mahdollistaa paikallisen ja ennakoivan kiinteistönhallinnan. Lue lisää www.agore.fi

Trevian Asset Management Oy on kaupallisiin kiinteistösijoituksiin ja varainhoitoon erikoistunut riippumaton yhtiö. Toimintamallimme perustuu täyden palvelun varainhoitoon, joka keskittyy ennakoivaan ja aktiiviseen toimintaan lisäarvon luomiseksi. Asiakassuhteet vuokralaisiin ovat toimintamme ydin. Trevian Asset Management perustettiin vuonna 2012 ja hallinnoi noin 1 mrd. euron kiinteistövarallisuutta. Kasvumme on jatkuvaa ja etsimme koko ajan uusia investointimahdollisuuksia. Lue lisää www.trevian.fi

Erkka Enomaa

Erkka Enomaa

+358 50 514 8102

erkka.enomaa@trevian.fi

Erkka Enomaa

Erkka Enomaa

+358 50 514 8102

erkka.enomaa@trevian.fi