19.01.2023 

/ Share

Trevianin uudet tilat Erottaja2:ssa tukevat kohtaamisia ja aivotyötä

Kun yritys muuttaa uuteen toimistoon, on hyvä hetki nollata luutuneet käsitykset työtiloista ja pureutua perusasioihin. Miten me teemme töitä? Miten työtapamme ovat muuttuneet? Entä millainen ääni- ja virikeympäristö tukee hyvinvointiamme ja sitä kautta tuottavuuttamme?

Kun Trevian muutti syksyllä toimistokiinteistö Erottaja2:een, uuden toimiston haluttiin vastaavan pandemian myötä muuttuneita tilatarpeita. Kun töitä voi tehdä missä tahansa, toimistolle halutaan tulla ennen kaikkea tapaamaan muita ihmisiä. Silti myös aivotyölle on saatava rauhaa.

Trevian keskittyi erityisesti tilojen käyttötarkoituksiin, jotta ne palvelisivat erilaisia työtapoja. Näin toimistolle suunniteltiin kolme erilaista tilatyyppiä, jotka jaoteltiin äänenvoimakkuuden mukaan.

  1. Yhteistyöhön kannustava ja puheen salliva tila
  2. Rauhalliseen työskentelyyn sopiva, vaimeat äänet salliva tila
  3. Itsenäiseen työskentelyyn sopiva hiljainen tila

Uudella toimistolla ei ole omia kiinteitä työpisteitä, vaan työpisteen voi valita fiiliksen ja työtehtävän mukaan. Työtapaan ja ääniympäristöön sidotut tilatyypit auttavat sopivan työpisteen löytämisessä.

Trevianissa on tutkittu aivotyön kuormittavuutta ja mahdollisuutta vähentää kuormitustekijöitä. Eri työtavoille luotujen tilojen toivotaan keventävän aivotyön kuormitusta. Neuvotteluhuoneita sekä puhelin- ja neuvottelukoppeja lisättiin, jotta tarjolla olisi mahdollisimman monipuolisesti tiloja sekä itsenäiseen että ryhmässä työskentelyyn. Aivotyöhanke on osa Trevianin pitkäjänteistä vastuullisuustyötä, minkä tarkoituksena on edistää työntekijöiden hyvinvointia yrityksen sosiaalisen vastuun kautta. 

Irti skandinaavisesta minimalismista

Toimiston suunnitteli konseptitoimisto Flock, joka valitsi yhdessä Trevianin kanssa tilojen suunnitteluperiaatteiksi muutamia määreitä: tyylikkäästi viihtyisä, toimivat työskentelyratkaisut, vastuullinen, eettinen ja helppohoitoinen.

”Vastuullisuus on tärkeä osa Trevianin arvomaailmaa, joten vanhat kalusteet hyödynnettiin uudistuksessa.”

Skandinaavisen linjakas sisustus tuntui liian pelkistetyltä Erottaja2:n koristeellisiin tiloihin. Erottaja2:ssa kaikki on runsasta – vaikuttavat portaikot, upeat kaakeliuunit, korkeat huoneet ja koristeelliset katot. Sisustuksen haluttiin vastaavan talon arkkitehtuuria rohkealla tavalla. Värikartta koottiin voimakkaista sävyistä ja tavoitteena oli, että värimaailma ruokkii sekä luovuutta että rohkeutta.

Asiakasneuvottelutiloista tehtiin vaikuttavat, tyylikkäät, luottamusta herättävät ja viihtyisät. Neuvottelutilojen haluttiin myös palvelevan monipuolisesti erilaisia tapaamisia. Siksi neuvotteluhuoneissa on perinteisiä kokouspöytiä ja tuoleja, mutta osassa myös sohvia ja nojatuoleja. Näin tiloihin saatiin viihtyisyyttä ja kodinomaista tunnelmaa.

Vastuullisuus on tärkeä osa Trevianin arvomaailmaa, joten vanhat kalusteet hyödynnettiin uudistuksessa. Edellisen toimiston sähköpöytien rungot hyödynnettiin vaihtamalla pöytiin uudet kannet. Vanhat nojatuolit ja neuvotteluhuoneiden tuolit myös verhoiltiin sisustuksen sävymaailmaan sopiviksi.

Työympäristö ruokkii ideoita ja helpottaa arkea

Uusi työympäristö antaa tilaa uusille ideoille. Toimistolle suunniteltiinkin innovointiin sopivia tiloja niin virallisempiin neuvottelutiloihin kuin rennompiin työskentely- ja oleskelutiloihinkin. 

Toimiston keittiöstä haluttiin luoda yhteisöllinen kohtaamistila, jossa työpäivän voi aloittaa rennosti läppärin ja kahvikupin äärellä ja vaihtaa samalla kuulumiset kollegoiden kanssa. Pitkien etätyövuosien jälkeen sosiaaliset kontaktit ovat jääneet minimiin, ja siksi Trevianille oli tärkeää luoda yhteisöllinen ja kodinomainen työpaikka. 

Trevianin uusissa tiloissa yhdistyy moni toimistojen houkuttavuustekijä. Keskeinen sijainti ja erinomaiset liikenneyhteydet olivat Trevianille ehdoton vaatimus, ja Erottaja2:n kupeessa olevat kattavat palvelut helpottavat työntekijöiden arkea. Saman katon alta löytyvät jo viihtyisä terassi ja yökerho, ja avautumassa on illallisravintola. Lisäksi keskustan monipuoliset lounaspaikat ovat vain muutaman askeleen päässä. Ei siis ihme, että uusi toimisto on paikka, jonne työntekijät aidosti haluavat tulla. 

Tiina Kaakkolahti

Tiina Kaakkolahti

+358 50 593 7815

tiina.kaakkolahti@trevian.fi