10.08.2021 

/ Jaa

Revontulen ja Rinteenkulman uuden yhdyskäytävän rakennustyöt jatkuvat

Kauppakeskus Revontulen ja Rinteenkulman välille suunnitellun uuden yhdyskäytävän rakennustyöt jatkuvat. Yhdyskäytävähankkeen suunnittelu aloitettiin vuonna 2018. Rinteenkulman puolelta yhdyskäytävän rakennustyöt on aloitettu jo vuonna 2019. Nyt rakennustyöt etenevät myös Revontulen puolella. 

Uusi yhdyskäytävä rakentuu kauppakeskusten eteläpäätyyn. Nykyinen pohjoispäädyn yhdyskäytävä säilyy ennallaan. Uuden eteläpäädyn käytävän tavoitteena on helpottaa asiakaskulkua keskusten välillä entistään. Eteläpäädyn yhdistävää käytävää kauppakeskusten välillä on toivottu kovasti niin asiakkaiden kuin vuokralaistenkin keskuudessa. 

revontuli rakennustyot yhydskaytava

”On vihdoin kaupallisesti oikea aika toteuttaa pitkään suunniteltu käytävähanke. Revontuli ja Rinteenkulma ovat selkeä yhtenäinen kaupallinen kokonaisuus ja haluamme helpottaa kuluttajien asiointia kaupungin monipuolisimmassa kaupallisessa kokonaisuudessa”, toteaa Kauppakeskus Revontulta manageroivan Trevian Asset Managementin Business Director Jussi Raitaniemi. 

Yhdyskäytävän lisäksi Revontulen eteläpäädyn liiketilat kokevat muutoksia. Tulossa on pientä uudelleenjärjestelyä ja ainakin yksi täysin uusi myymälä. 

Kauppakeskukset Revontuli ja Rinteenkulma ovat tehneet yhdyskäytävähankkeen osalta paljon yhteistyötä. 

”Suunnittelutyötä ollaan tehty yhdessä molempien kauppakeskusten voimin. Uusi yhdyskäytävä tulee saamaan yhtenäisen ilmeen molemmissa kiinteistöissä. Myös Rinteenkulmassa on kovasti odotettu käytävän valmistumista. Uudesta käytävästä tulee varmasti olemaan etua kummallekin kauppakeskukselle”, toteaa Rinteenkulman kauppakeskuspäällikkö Pekka Rinne. 

Uusi yhdyskäytävä avautuu vuoden 2022 alussa.

Jussi Raitaniemi

Jussi Raitaniemi

+358 50 343 8275

jussi.raitaniemi@trevian.fi

Jussi Raitaniemi

Jussi Raitaniemi

+358 50 343 8275

jussi.raitaniemi@trevian.fi