17.12.2019 

/ Jaa

200-vuotias Wuorion Talo palaamassa käyttöön laajojen uudistustöiden jälkeen

Trevian Asset Management Oy on koordinoinut aiemmin yhden vuokralaisen käytössä olleen Unioninkatu 30:n mittavaa laajennus- ja uudistustyötä. Ensimmäiset vuokralaiset – Kiinteistömaailma Oy, Frontia Asianajotoimisto Oy, Asianajotoimisto DKCO Oy ja Kristian Vuojärven uusi ravintola –on nyt julkistettu ja ensimmäiset heistä muuttavat täysin uudistettuun arvokiinteistöön huhtikuussa 2020.

Wuorion talo on historiansa aikana käynyt läpi monta muutosta, joiden seurauksena rakennus on mielenkiintoisen kerroksellinen, ja siinä näkyy useiden tunnettujen arkkitehtien työnjälki. Alun perin asuinkäyttöön 1830-luvulla rakennettu talo kävi läpi ensimmäisen muutoksensa jo 1880-luvulla, jolloin arkkitehti Theodor Höijer piirsi eteläisen pihasiiven ja pääportaan muutossuunnitelmat. Vuosisadan lopussa julkisivun uusrenessanssiasun suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin.

Wuorion talon julkisivu

Wuorion talomodernisoitiin 1900-luvun alkupuolella. Remontin toimeenpanijoina olivat koristemaalaaja Salomo Wuorio, jonka mukaan rakennus on saanut nimensä, ja arkkitehti Herman Gesellius. Geselliuksen kädenjälki näkyy Helsingin katukuvassa vahvasti, sillä hän on suunnitellut Wuorion talon lisäksi muun muassa vakuutusyhtiö Pohjolan talon ja Kansallismuseon. 1913 valmistuneen remontin jälkeen rakennuksen nimeksi vakiintui Wuorion liikepalatsi.  Geselliuksen ennenaikaisen kuoleman jälkeen vuonna 1917 Wuorio tilasi rakennuksen laajennuksen Armas Lindgreniltä.

Suuria muutoksia Wuorion talossa toteutettiin myös 1979–1982, jolloin katusiipeä korotettiin seitsemän kerrosta korkeaksi ja piha katettiin. Suunnittelusta vastasi tuolloin arkkitehti Eric Adlercreutz. Tuoreimman silauksensa rakennus saa nyt, kun sen sisätilat saneerataan nykyaikaisiksi, kiinteistön historialle kunniaa tekeviksi liike- ja toimistotiloiksi.

Vuokralaiset arvostavat keskeistä sijaintia sekä talon laatua ja tunnelmaa

Talon uuden laajennusosan yläkerroksista pääsee remontin myötä katsomaan Helsinkiä ainutlaatuisesta kuvakulmasta. Isoista ikkunoista avautuvat lumoavat näkymät yli Kauppatorin ja kaupungin keskustan. Laajennusosa yhdistää alun perin U:n muotoisen rakennuksen päät toisiinsa, minkä ansiosta Wuorion Talossa on ensimmäistä kertaa mahdollista kulkea kerrosten ympäri.

Kiinteistömaailma Oy siirtää pääkonttorinsa Wuorion Talon 2. kerrokseen. ”Kohde tuli valituksi sen loistavan sijainnin sekä upeiden ja tehokkaiden tilojen ansiosta. Vuokrausprosessi hoitui Trevianin toimesta todella tehokkaasti, ja kaikki tarvittava tieto mm. tilan suunnittelua varten oli helposti saatavilla ja käytettävissä”, kertoo toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Kesällä 2019 perustettu kilpailuoikeuteen, riidanratkaisuun ja julkisiin hankintoihin erikoistunut Frontia Asianajotoimisto Oy puolestaan muuttaa Wuorion talon 5. kerrokseen. ”Tilat ovat laadukkaat mutta samalla erittäin tehokkaat. Näitä samoja asioita korostamme kaikessa toiminnassamme, joten tilat sopivat meille erinomaisesti”, toteaa Frontian hallituksen puheenjohtaja Mika Pohjonen.

Wuorion talon modernit toimitilat

Wuorion talon modernit toimitilat sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa.

Vuonna 1994 perustettu, liikejuridiikkaan keskittyvä, Asianajotoimisto DKCO Oy avaa Helsingin toimistonsa Wuorion Talon 3. kerrokseen. ’’Kohde valikoitui tehokkaiden tilaratkaisujen, mielenkiintoisten yksityiskohtien sekä sijainnin perusteella’’, kertoo toimitusjohtaja Dan Karlsson.

Upeiden tilojen lisäksi Wuorion Talon valttikortteja ovat sijainti sekä lähipalvelut. Kaikkialle keskustaan on kävelymatka, ja rautatieasema, metro sekä raitiovaunut ovat lähellä. Keskeinen sijainti tuo Wuorion Talon vuokralaisten ovelle myös laajan kattauksen kaupungin parhaita ravintoloita ja kauppoja.

Helsingin ytimessä sijaitseva Wuorion Talo on loistava sijainti myös ravintolalle. Katutason pohjoisosaan tuleva ravintola on Suomen kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja Kristian Vuojärven perustama. Tilojen valinnassa vaakakupissa painoivat Vuojärven mukaan hyvä sijainti ja historiallisen, vanhan talon tunnelma. ”Tulemme tarjoamaan skandinaavis-ranskalaisen keittiön klassisia helmiä”, toteaa Vuojärvi ravintolan suunnitelmista.

Talon omistaa nykyisin ulkomaisen sijoittajan rahasto. Trevian Asset Managementin ja sijoittajan yhteistyö on ollut osa Trevianin 7-vuotista kasvukautta. ”Persoonallisen talon tilojen vuokraaminen on syksyn mittaan ollut kiivaimmillaan, mutta Wuorion Talossa on vielä pari toimistotilaa varaamatta. Tilat upeassa arvokiinteistössä näyttävät kiinnostavan”, kertoo hankkeesta vastaava Lena Schreiber.

Lisätietoja:

Lena Schreiber

Asset Manager

Trevian Asset Management Oy

050 350 5981

lena.schreiber@trevian.fi

 

Daniel Tuori

Markkinoinnin ja viestinnän johtaja

Trevian Asset Management Oy

050 310 0731

daniel.tuori@trevian.fi

Lisätietoa:http://www.wuoriontalo.fi