16.06.2020 

/ Jaa

Trevianin uuden asuntoliiketoiminnan johtajaksi Kim Särs

Trevian Asset Management Oy laajentaa liiketoimintaansa asuntokiinteistöihin. Perustettavan liiketoiminta-alueen johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty varatuomari Kim Särs: ”Haemme paraikaa rahoitusta hakevia hankkeita.”

Trevianissa 1.6.2020 aloittanut Kim Särs on ennen Treviania työskennellyt LähiTapiolassa 14 vuoden ajan. Vuodesta 2014 hän on toiminut vaihtoehtoisten rahastojen toimitusjohtajana ja ennen sitä kiinteistörahastojohtajana. Hallinnoitavan kokonaisuuden arvo oli korkeimmillaan 1,8 miljardia euroa. Särsin hankkeina olivat mm. Ainoan Kauppakeskus ja sen yhteyteen rakennetut asunnot, jotka LähiTapiola poikkeuksellisesti gryndasi itse.

Trevian_Kim_Sars

”Minulle rakentaminen on yhteiskunnan kehittämistä ja sen tulee olla monimuotoista – esimerkiksi niin, että asuntojen yhteyteen suunnitellaan kauppa ja yhteiskunnallisia palveluja. Kohtaamispaikkojen kehittäminen etenkin nuorille on paitsi tärkeää, mutta tutkitusti myös luovuuden kehittymisen edellytys. Sinkkutalouksia on tänä päivänä paljon, joten pieniä asuntoja tarvitaan. Tarvitaan myös tiiviimpää rakennetta – toisiaan lähellä asumista. Hyvinä esimerkkeinä tästä toimivat Vallila, Punavuori ja Jätkäsaari, sekä viimeisimpänä Kalasatama. Tapaamispaikkoja ei tarvita välttämättä itse kiinteistöön, jos niitä on lähiympäristössä. En suosi nukkumalähiöitä kuten Suurpelto tai Kivistö, niistä puuttuu kylämäisyys ja kohtaamispaikat. Asukkaiden tyytyväisyys on myös sijoittajalle tärkeää. Korona todisti uudestaan sen, että ihmiset haluavat tavata toisiaan aina kun se on mahdollista, ja mieluiten muualla kuin omassa keittiössä. Kaupungit voisivat edesauttaa näiden tarpeiden toteutumista esimerkiksi antamalla väljemmät edellytykset rakentaa pienempiä asuntoja ja helpottamalla autopaikkojen vaatimuksia”, kertoo Kim Särs.

”Uuden liiketoiminta-alueen myötä Trevian haluaa olla mukana kehittämässä uusia asuntoalueita. Mikään toteutustapa ei oikeastaan rajoita meitä; voimme rakennuttaa vuokraukseen tai myyntiin. Vuokra-asumiseen voidaan myös tuoda uutta, esimerkiksi vihreitä arvoja, mm. maalämpöä hyödyntämällä. Vaikka asunnot olisivat pieniä, niiden laatutaso voi olla korkea. Olemme rakentamassa juuri tällaista vuokra-asuntosalkkua joko sijoittajille tai Trevianille rahastomallisena. Nyt meitä kiinnostavat eniten rakennushankkeet, jotka hakevat rahoitusta tarjoavaa kumppania. Unelmamme ja tavoitteemme olisi toteuttaa hankkeita, joita voi kuvailla sanoilla ’city’ ja ’green’ ”, Särs jatkaa.

Lisätietoja:

Kim Särs
Business Director
Trevian Asset Management
040 501 9981