Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I hankki 15.2.2019 tehdyllä kaupalla Alfred Kordelinin säätiöltä Seinäjoen oikeustalon, joka sijaitsee kaupungin keskustassa, osoitteessa Keskuskatu 21. Vuonna 1996 rakennetussa kiinteistössä on 3 013 m2 vuokrattavaa pinta-alaa, ja vuokralaisena oikeusministeriön alainen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus.

Tämä on meille ensimmäinen hankinta ja pelinavaus Seinäjoen seudulla”,sanoo Trevian Rahastot AIFM:n kiinteistösijoitusjohtaja Risto Aro. ”Meitä puhutteli rakennuksen keskeinen sijainti, sekä Suomen valtio vuokralaisena pitkällä vuokrasopimuksella. Etelä-Pohjanmaa on erittäin viriili talousalue, ja Seinäjoki on tutkitusti yksi kolmesta Suomen muuttovetovoimaisimmasta kaupungista, sekä määrällisesti että laadullisesti.”

LISÄTIETOJA:

Risto Aro
osakas, kiinteistösijoitusjohtaja
Trevian Rahastot AIFM Oy
puh. +358 50 420 3950
risto.aro@trevianrahastot.fi

Trevian Rahastot AIFM on perustettu vuonna 2017 ja sillä on AIFM-direktiivin mukainen toimilupa. Yhtiön taustalla on Suomen vahvin kiinteistösalkunhoito-osaaminen. Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on sen ensimmäinen rahasto, jonka strategiana on sijoittaa vahvaa kassavirtaa ja kehityspotentiaalia tarjoaviin kohteisiin.